Hyvä tietää urheilupalloista
Koilliis-Pakistanin Sialkotin seutu on tunnettu monista tuotteistaan, eikä vähiten urheilupallotuotannostaan. 1990-luvun puolivälissä maailmalle levisi tietoja siitä, että Sialkotissa käytetään lapsityövoimaa muun muassa urheilupalloteollisuudessa. Vuosikymmenen lopussa Kansainvälisen työjärjestö ILO aloitti lapsityövoiman vastaiselle ohjelman, joka kohdistui Pakistanin jalkapalloteollisuuteen.
Sialkotissa kymmenet tuhannet ihmiset saavat toimeentulonsa urheiluvälineteollisuudesta, ja seudulla valmistetaan suurin osa kaikista maailman jalkapalloista. Liian pitkät työpäivät, pakolliset ylityöt, pätkätyöt minimipalkkaa pienemmällä korvauksella, huono terveys, stressi ja perheongelmat ovat monien urheiluvälineteollisuudessa työskentelevien arkipäivää.
Jalkapallo koostuu yleensä 32 palasta, jotka ommellaan yhteen lähes 700 neulanpistolla. Taitava ja nopea ompelija saa valmiiksi kolmeasta viiteen palloa päivässä. Suurilla urheiluvälinevalmistajilla ei ole omia tehtaita, vaan niiden tuotteet valmistetaan usein alihankkijoiden tehtailla maissa, joiden lainsäädäntö ei turvaa työntekijöiden asemaa. Lisäksi alihankintaketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia ja työntekijöiden olojen valvominen on hankalaa.
Pakistanissa urheiluvälineteollisuudessa työskentelevät ovat usein kaikkein köyhimpiä perheitä, joiden toimeentulo on täysin riippuvaista saaduista palkoista. Naisten työpanosta tarvitaan perheen elättämiseksi, mutta maaseudun naisten ei ole kulttuurillisista syistä mahdollista työskennellä tehtaissa miesten kanssa. Reilun kaupan urheilupallojen tuotannon myötä kyliin on perustettu paikallisia ompelukeskuksia, joissa naisetkin voivat työskennellä ja näin osallistua perheensä elatukseen.
Urheilupalloille luotiin Reilun kaupan kriteerit vuonna 2002, ja Reilu kauppa -sertifiointi laajeni elintarvikkeista muihin tuotteisiin juuri urheilupallojen myötä. Reilun kaupan urheilupallojen valmistajat saavat vähintään lakien mukaista palkkaa, ja lapsityövoiman hyväksikäyttö on kiellettyä. Lisäksi ostaja maksaa palloista erillistä Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen.
Vuonna 2008 Reilun kaupan urheilupalloja myytiin maailmalla yli 140 000 kappaletta. Reilun kaupan urheilupalloja tuotetaan vain Pakistanissa.
Tutustu Reilun kaupan yleiskriteereihin tai tuotekohtaisiin kriteereihin Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n internetsivuilla.
Tulosta sivu

