FAIR TRADE | Reilu kauppa | Rejäl handel Maailma muuttuu ostos kerrallaan

Kampanjassa mukana

Reilun kaupan edistämisyhdistys ry
Reilun kaupan edistämisyhdistys on 30 järjestön muodostama yhdistys, jonka tehtävänä on tiedottaa Reilun kaupan merkkijärjestelmästä sekä valvoa Reilun kaupan merkin käyttöä Suomessa ja Baltiassa.
Changemaker-verkosto
Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto, joka tarjoaa vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan mahdollisuuksia kehityskysymyksistä kiinnostuneille nuorille.
Kirkkopalvelujen Seurakunta- ja järjestöpalvelut
Kirkkopalvelut antaa tukea ja toivoa kristittynä elämisen arkeen.
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Suomen Ekumeeninen Neuvosto on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin.
Suomen Lähetysseura
Suomen Lähetysseura toimii ulkomailla yhteistyössä paikallisten, pääasiassa luterilaisten, kirkkojen kanssa. Lähetysseuralla on toimintaa lähes 30 maassa viidellä mantereella.
Kirkon Ulkomaanapu
Kirkon Ulkomaanapu toimii yli 30 maassa, siellä missä hätä on suurin. Järjestö tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Ulkomaanapu on ulkoministeriön kumppanuusjärjestö ja osa kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa.
Reilun kaupan puolesta Repu ry
Reilun kaupan puolesta Repu ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää reilua ja ekologisesti kestävää maailmankauppaa.
Opiskelijoiden Lähetysliitto
Opiskelijoiden lähetysliitto on Helsingissä toimiva itsenäinen kristillinen opiskelijajärjestö, joka toimii Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta.
Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu
Ortaid kanavoi humanitaarista apua (vaatteita, leluja, ruokaa) luostareille, seurakunnille ja lastenkodeille Karjalassa, Pietarin alueella ja Baltiassa.
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto
SKY on yksi vanhimmista suomalaisista kristillisistä opiskelijajärjestöistä. SKY on ollut uranuurtaja ekumenian, diakonian, rippileiritoiminnan ja ympäristökysymysten kohdalla.
Ortodoksinen Lähetys
Ortodoksinen Lähetys ry on Suomen ortodoksisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tehtävänä on toteuttaa kirkon lähetystehtävää ja syventää lähetysvastuuta kirkossa ja sen jäsenissä.
Tulkaa kaikki -liike
Tulkaa kaikki -liike on samaan päämäärään eri teitä pyrkivien verkosto, jonka tarkoituksena
on rohkaista turhautuneita ja herättää kirkossa ja sen liepeillä rehellistä keskustelua.
Suomen World Vision
Suomen World Vision toimii kehitysmaiden yhteisöjen pitkäjänteisenä kumppanina parantaakseen pysyvästi lasten elinoloja ja edistääkseen lasten oikeuksia.
Kirkkohallitus
Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa.
Reilun kaupan seurakunta -kampanja tekee yhteistyötä myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon Ympäristödiplomin kanssa.

Tulosta sivu