El Guabo - 14 viljelijän osuuskunnasta miljoonabisnekseen
EL GUABO, ECUADORSuuri osa Suomeen tuotavista Reiluista banaaneista on peräisin ecuadorilaisesta El Guabon osuuskunnasta. Osuuskunta sai alkunsa vuonna 1997, kun 14 perheviljelijää päätti ryhtyä viljelemään banaaneja Reilun kaupan kriteerien mukaisesti. Viljelijät laittoivat likoon kuuden viikon palkkansa, jotta saivat osuuskunnan toiminnan alkuun.
Nyt El Guabon osuuskuntaan kuuluu 470 tuottajaa, ja jäseniksi pyrkii jatkuvasti uusia viljelijöitä. Osuuskunnan viljelijät omistavat maata keskimäärin viisi hehtaaria; pienimmät tilat ovat alle hehtaarin kokoisia ja suurimmat 20-hehtaarisia.
Pitkät kauppasuhteet ovat olennainen osa Reilun kaupan järjestelmää. Niiden ja tuotteista maksettavan takuuhinnan avulla viljelijät ovat pystyneet suunnittelemaan omaa ja perheidensä elämää pitkäjännitteisesti sekä investoimaan tilojensa kehittämiseen.
Samaan aikaan osuuskunta on yhteistyössä osittain viljelijöiden omistaman hollantilaisen Reilun kaupan hedelmäyrityksen AgroFairin kanssa onnistunut luomaan uusia kauppasuhteita eri maihin. Kun El Guabon osuuskunta vuonna 1998 vei ulkomaille 1 000 laatikollista banaania viikossa, niin vuonna 2004 määrä oli jo 30 000 laatikollista, ja vuonna 2008 50 000. Näistä 50 000 laatikosta oli luomua 15 - 20 000 laatikkoa. Tavoite on kasvattaa tuotantoa jopa 100 000 laatikkoon viikossa vuoteen 2011 mennessä.
"Osuuskunnan tavoitteena on kasvattaa Reilun kaupan banaanien myyntiä, jotta pystymme ottamaan uusia perheitä mukaan osuuskuntaamme. Alueella on satoja perheviljelijöitä, jotka haluavat mukaan Reiluun kauppaan. Meille viljelijöille on myös tärkeää, että Reilu kaupan tuotanto kasvaa myös muualla Ecuadorissa, jotta mahdollisimman monet pääsevät hyötymään Reilun kaupan eduista", kertoo El Guabo -osuuskunnan puheenjohtaja Jovanny Coronel. Hän vieraili Suomessa maaliskuussa 2006.
Reilun kaupan hyödyt heijastuvat laajalle
Reilun kaupan vaikutukset ulottuvat useimmiten koko yhteisöön. Kun viljelijöistä tulee itsenäisiä yrittäjiä, he pystyvät työllistämään yhä suuremman joukon alueen ihmisiä. Esimerkiksi El Guabon osuuskunta työllistää tiloillaan yli 1 600 työntekijää, joista yli 400 vakituisesti. Lisäksi vientitoiminnoissa, laadun tarkkailussa, sisäisissä tarkastuksissa ja viljelijöiden neuvonnassa työskentelee noin 40 henkilöä. Hallinnon työntekijöistä merkittävä osa on naisia.
El Guabossa Reilun kaupan lisiä on käytetty esimerkiksi seuraavasti:
- Kaikki viljelijät ovat yksityisen sairausvakuutuksen piirissä.
- Kaikki työntekijät ovat sosiaaliturvan piirissä.
- Viljelijät saavat lisätuloa 50 senttiä laatikolta.
- Osuuskuntaan on perustettu lainarahasto, josta saa lainaa esim. tuotannon kehittämiseen.
- Osuuskunta on myöntänyt koulustipendejä köyhien perheiden lapsille.
- Osuuskunta on palkannut opettajia lähikouluihin.
- Satamatyöläisille maksetaan lisäkorvaus 6 senttiä lastatulta laatikolta.
- Osuuskunnassa kehitetään luonnonmukaista tuholaistorjuntaa.
- Viljelijöiden työntekijöiden lapset saavat 40 dollarin kouluavustuksen kerran vuodessa.
- Viljelijöiden työntekijät saavat 10 dollarin ruokakassin kerran kuukaudessa.
- Koulujen oppilaat saavat välipalaa.
- Viljelijöille on järjestetty koulutusta (mm. laadunparannus perhetiloilla).
- 200 koulussa yhteensä 10 000 oppilasta saa joka päivä banaanin.
Eniten osuuskunnan banaaneja viedään Sveitsiin, Italiaan, Suomeen ja Itävaltaan. Vuonna 2008 suomalaiset söivät yhteensä noin 9,4 miljoonaa kiloa Reilun kaupan banaaneja.
"Viestini suomalaisille kuluttajille on, että heidän kannattaa ostaa Reilun kaupan banaaneja, koska niistä maksetaan viljelijöille oikeudenmukaista korvausta. Banaanit on myös viljelty ympäristöä säästäen", Jovanny Coronel innostaa.
Tulosta sivu


