FAIR TRADE | Reilu kauppa | Rejäl handel Maailma muuttuu ostos kerrallaan

Hyvä tietää viineistä

Viinirypäleiden viljely, viininvalmistus ja viiniturismi ovat tärkeitä työllistäjiä monissa kehitysmaissa. Viinituotannon hyödyt kuitenkin jakautuvat epätasaisesti, eiväkä rypäletilojen työntekijät yleensä ole suurimpien hyötyjien joukossa. Viiniteollisuudessa kansainvälinen kilpailu on kovaa, eikä rypäletilojen työntekijöiden hyvästä kohtelusta saa yleensä lisäpisteitä. Lisäksi Etelä-Afrikassa alalla näkyvät edelleen myös kymmenen vuotta sitten päättyneen apartheid-politiikan jäljet, sillä vain harvoilla tiloilla työntekijät omistavat osan tilasta tai osallistuvat sen päätöksentekoon.

Reilu kauppa -sertifioitu viini on suhteellisen uusi tuote. Vuonna 2003 luotiin kriteerit koskemaan Etelä-Afrikkaa. Seuraavana vuonna kriteereihin sisällytettiin Reilun kaupan takuuhinta ja Reilun kaupan lisä Chilelle ja vuonna 2006 Argentiinalle. Sekä perheviljelijöiden yhteisöille että suurtiloille on Reilun kaupan kriteerit. Reilun kaupan viineissä on kyse rypäletuotannon sertifioimisesta. Monet nykyisistä Reilu kauppa -sertifioiduista tuottajista kuitenkin omistavat joko kokonaan tai osittain viinitiloja ja ovat siten mukana myös viinin valmistuksen kanssa.

Ostaja maksaa tuottajille rypäleistä vähintään takuuhintaa, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Takuuhinta on rypälekilosta Chilessä ja
Argentiinassa 25 senttiä per kilo ja Etelä-Afrikassa 15 senttiä per kilo. Luomurypäleiden takuuhinta on hieman korkeampi.

Rypäletiloista suurin osa on suurtiloja, ja tällöin Reilun kaupan kriteereissä olennaisia ovat työntekijöiden palkkojen, oikeuksien ja työskentelyolosuhteiden parantaminen. Reilun kaupan viinin tuotannossa työntekijöille maksetaan vähintään lainmukaista palkkaa ja noudatetaan työntekijöiden oikeuksista laadittuja kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia lakeja. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristökriteereitä. Työntekijöille tarjotaan asianmukaisia suojavarusteita esimerkiksi kemikaalien käsittelyyn.

Lisäksi Etelä-Afrikassa kaikkien Reilu kauppa -sertifioitujen tilojen on kahden vuoden kuluessa sertifioinnista aloitettava valtion Black Economic Empowerment -politiikan mukainen omistuksensiirto-ohjelma, jonka avulla tilan työntekijöistä tulee myös yrityksen, maanviljelyalueen ja/tai viinituotesarjan osa-omistajia. Omistuksesta vähintään 25 prosenttia tulee siirtää työntekijöille.

Takuuhinnan lisäksi jokaisesta Reilun kaupan viinien valmistuksessa käytetystä rypälekilosta maksetaan Reilun kaupan lisää 0,05 euroa, joka käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon

Reilun kaupan viinistä saatuja Reilun kaupan lisiä on käytetty muun muassa seuraavasti:
– Fairhills-projektin viinitiloilla rakennettiin keväällä 2006 uusi lasten päiväkoti ja remontointiin ja laajennettiin kahta olemassaolevaa päiväkotia.
– Thandi-viinien rypäleitä tuottavalla Lebanon Fruit Farm -tilalla on kustannettu paikallisille lapsille koulustipendejä. Seuraavaksi tilan työtekijät haluavat rakentaa oman viinikellarin.
– Isabelo- ja Ivory Creek -viineihin rypäleitä tuottavalla Bergendal-tilalla Reilun kaupan lisiä on käytetty yhteisön kehittämisohjelmaan, johon kuuluu muun muassa aikuiskoulutusta, päiväkotiopettajien koulutusta ja hiv/aids-tietoisuuden parantamista. Seuraavaksi lisiä aiotaan käyttää päiväkodin remontoimiseen ja monitoimitalon rakentamiseen.

Vuonna 2008 Reilun kaupan viiniä myytiin maailmalla lähes yhdeksän miljoonaa litraa. Reilun kaupan viiniä tuotetaan ainakin Argentiinassa, Chilessä ja Etelä-Afrikassa.

Tutustu Reilun kaupan yleiskriteereihin tai tuotekohtaisiin kriteereihin Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n internetsivuilla.

Tulosta sivu