FAIR TRADE | Reilu kauppa | Rejäl handel Maailma muuttuu ostos kerrallaan

Reilun kaupan historia

Reilun kaupan edelläkävijöitä ovat niin Suomessa kuin maailmallakin olleet maailmankaupat (ent. kehitysmaakaupat), jotka ovat jo pitkään käyneet kauppaa kehitysmaiden tuottajaryhmien kanssa tavallista reilummin ehdoin.

Kansainvälinen Reilun kaupan merkkijärjestelmä sai alkunsa 1980-luvulla meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta. Kahvin hinta oli maailmanmarkkinoilla tuolloin niin alhainen, ettei se riittänyt viljelijöiden ja heidän perheidensä toimeentuloon. Niinpä hollantilaiset avustustyöntekijät virittelivät kehitysyhteistyöprojektia kahvinviljelijöiden tueksi.

Hollantilaiset avustustyöntekijät kysyivät viljelijöiltä, minkälaista kehitysapua nämä tarvitsisivat. Viljelijät vastasivat, että he haluaisivat mieluummin ansaita toimeentulonsa omalla työllään kuin olla kehitysavun kohteita.

Tästä viljelijöiden toiveesta sai alkunsa prosessi, jonka lopputuloksena Hollannissa tuli vuonna 1988 myyntiin ensimmäinen tuote, joka oli merkitty Reilun kaupan sertifiointimerkillä. Tuote oli kahvi, joka oli kasvatettu Meksikossa Chiapasin alueella.



Tulosta sivu