Valikko

Jaana Tyynismaa valittu Reilu kauppa ry:n puheenjohtajaksi

28.11.2016

Reilu kauppa ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuosille 2017-2019 on valittu Jaana Tyynismaa ja varapuheenjohtajana jatkaa Ulla Immonen (Eettisen kaupan puolesta ry).

Hallituksen jäseniksi valittiin Ritka Heino (Kirkon Ulkomaanapu), Henrik Nyholm (Vasemmistonuoret), Maija Peltola (Kepa), Tarja Rauanheimo (SASK) ja Taina Vallander (STTK, SAK, Akava).

Lisäksi Reilu kauppa ry:n hallituksessa jatkavat jo edellisellä kaudella mukana olleet Heli Mäkipää (Kuluttajaliitto ry), Jenna Kettunen (Solidaarisuus) ja Riikka Vacker (Marttaliitto).

Uusi puheenjohtaja on koulutukseltaan biologi ja hän on tehnyt pitkän uran kansainvälisen ympäristöliiketoiminnan suunnittelun, konsultoinnin ja johtamisen parissa. Puheenjohtajaksi häntä ehdotti Reilu kauppa ry:n jäsenjärjestö Solidaarisuus.

- Vaikka työni painopiste on siirtynyt asiantuntijatyöstä johtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen, niin olen aina pitänyt huolen, että olen myös projektityössä mukana, sillä muuten tuntuma asiakkaiden elämän realiteetteihin häviää. Samantapainen arvo minulle on sillä, että ennen konsultti- ja johtajanuraani työskentelin 3,5 vuotta Kepan tehtävissä Nicaraguassa. Se kokemus on auttanut minua nykyisissäkin tehtävissäni ympäri maailmaa, Tyynismaa kertoo.

- Arvostan erittäin paljon luottamusta, jota Reilu kauppa ry:n vuosikokous osoitti valitsemalla minut hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Odotan, että hallituksesta tulee sellainen työyhteisö, jossa pystymme yhdessä hyödyntämään kunkin jäsenen vahvuudet ja osaamisen niin, että hallitus tukee ja sparraa Reilu kauppa ry:tä parhaalla mahdollisella tavalla.

Reilu kauppa ry:llä on 32 jäsenjärjestöä, joiden edustajista yhdistyksen hallituksen jäsenet valitaan kaksivuotiskausiksi.

Reilu kauppa ry:n jäsenjärjestöt:

Demarinuoret
Eettisen kaupan puolesta ry Eetti
Filantropia ry
Finlands svenska Marthaförbund
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa
Kirkon Ulkomaanapu
Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava
Kuluttajaliitto ?UR" Konsumentförbundet ry
Luonto-Liitto
Maailmankauppojen liitto
Marttaliitto
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset
Opetushallinnon akateemiset toimihenkilöt (OAT) ry
Palvelualojen ammattiliitto PAM
Pellervo-Seura
Solidaarisuus
Sosped säätiö
SPECIA ry
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto
Suomen Lähetysseura
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK
Suomen World Vision
Suomen UNICEF
Suomen Ylioppilaskuntien Liitto SYL
Tampereen yrittäjänaiset
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Vasemmistonuoret
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO



Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications