Äideille ja isoäideille jaetaan 10 000 Reilun kaupan ruusua Kaivopuistossa
Äideille ja isoäideille jaetaan äitienpäiväsunnuntaina peräti 10 000 Reilun kaupan ruusua Helsingin Kaivopuistossa. Ruusut jaetaan Keskon järjestämässä äitienpäivän juhlahetkessä, jolla halutaan ilahduttaa äitejä ja tehdä Reilua kauppaa tunnetuksi. Juhlahetki on osa tällä viikolla vietettävää Herää reilumpaan maailmaan -kampanjaa.
Äitienpäivän juhlahetkessä jaettavat ruusut ovat peräisin kenialaiselta Oserianin kukkatilalta. Samalta tilalta on tuotu Suomeen Reilun kaupan ruusuja siitä lähtien, kun Kesko lanseerasi Pirkka-tuotemerkkinsä alla Suomen ensimmäiset Reilun kaupan ruusut vuonna 2006.
Paremmat työolot, tiukat ympäristökriteerit
Ruusu ja neilikka ovat maailman suosituimmat leikkokukat. Leikkokukkien markkinat sijaitsevat pääasiassa rikkaissa teollisuusmaissa, mutta erityisesti viime vuosina tuotanto on siirtynyt yhä enemmän kehitysmaihin. Reilun kaupan kukkia tuottavien tilojen työntekijöille on järjestettävä asialliset ja turvalliset työolot. Tuotannolle on säädetty myös tiukat ympäristökriteerit, ja esimerkiksi torjunta-aineiden käytön sääteleminen suojelee ympäristön lisäksi myös työntekijöiden terveyttä.
Oserianissa Reilun kaupan tuomilla lisätuloilla rahoitetaan muun muassa tilan peruskoulun tietokoneet, tietoliikenneyhteydet ja kirjaston toiminta. Koulunkäynti on tilan työntekijöiden lapsille ilmaista, ja vanhemmat saavat lisistä jopa 60 prosentin avustuksen koulukuluihin, erityisesti koulupukuihin. Tilan työntekijät päättävät demokraattisesti ostohinnan päälle maksettavien Reilun kaupan lisien käyttökohteista.
Oserianin tilalla on Kenian kukkateollisuuden parhaat, noin kolme kertaa lain edellyttämää vähimmäispalkkaa paremmat palkat. Tila tarjoaa ilmaiset terveyspalvelut työntekijöille ja heidän perheilleen. Äideillä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan ja sen jälkeen mahdollisuus käydä imettämässä lastaan työajalla tilan omassa päiväkodissa.
Jako alkaa klo 12
Ruusut jaetaan kello 12 alkaen Kaivopuiston Odotus-veistoksen luona. Tapahtumassa esiintyvät Ylioppilaskunnan laulajat, ja Keskon puheenvuoron pitää pääjohtaja, vuorineuvos Matti Halmesmäki. Reilun kaupan edustajana paikalla on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen. Paikalla on myös Odotus-veistoksen tehnyt taiteilijaprofessori, kuvanveistäjä Pekka Jylhä.
Ajankohtaista
- Reilu kauppa kasvoi 48 prosentilla
- Tampere juhlii Reilun kaupan kaupunkina 5-vuotissyntymäpäiviään
- Suomessa jo yli sata Reilun kaupan seurakuntaa




