Valikko

Kohti elämiseen riittävää palkkaa

16.10.2017

Wilbert Flinterman, työoikeuksien neuvonantaja, Fairtrade International

Palkalla tulisi pystyä kattamaan perheen perustarpeet ja vähän ylikin, ajattelee Global Living Wage Coalition. Reilu kauppa on koalitiossa mukana laskemassa, kuinka paljon ihmisen pitäisi tienata, että tulisi kunnolla toimeen.

Kansainväliset yritykset sanovat tyypillisesti, että ne maksavat tuotantomaissa paikallisen lain mukaisia palkkoja.

Se harvoin riittää kovin kummoiseen elämään. Maailmanpankin laskelmien mukaan köyhimmät perheet kehitysmaissa käyttävät yli puolet tuloistaan ruokaan. Keskiluokalla ruokaan menee kolmannes rahoista.

Reilu kauppa ja Global Living Wage Coalition ovat laskeneet, millainen tilipussi riittäisi kohtuulliseen elämiseen missäkin. Nyt laskelmat on tehty tusinalle maalle, vuoden loppuun mennessä maaluku nousee viiteentoista. Urakka ei ole ollut yksinkertainen.

- Totta kai sitä haluaisi antaa säällisen palkan tavoitetason koko maailmalle silmänräpäyksessä, mutta hutiloinnilla ei saa aikaa hyviä tuloksia – eikä parannuksia niiden ihmisten elämään, jotka ovat numeroiden takana, sanoo Reilun kaupan asiantuntija Wilbert Flinterman.

Lyhyesti sanoen elämiseen riittävä palkka kattaa perustarpeet: asumisen, ruokailun, terveydenhuollon, koulutuksen, liikkumisen ja niin edelleen. Kukkaroon pitäisi näiden jälkeen jäädä hiukkasen pahan päivän varallekin.

Kun kurkistaa konepellin alle, laskelmat ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaiset.

Maan sisällä voi olla monta säällistä palkkaa

Joissain maissa elämiseen riittävässä palkassa on suuria alueellisia eroja: asuminen esimerkiksi on hyvin eri hintaista maaseudulla, laitakaupungeilla ja suurissa kaupungeissa.

- Intia on mielenkiintoinen esimerkki, sanoo Flinterman.

Uskonto vaikuttaa ruokakorin hintaan, kun islaminuskoiset eivät syö porsaanlihaa ja hindut eivät nautaa. Eri osavaltioissa koulutus voi olla eri hintaista ja vaihtelevaa laadultaan.

- Keralassa koulutus on ilmaista ja laadukasta, mutta esimerkiksi Tamil Nadussa pitää maksaa ylimääräisille tutoreille tai lähettää lapset muualle, jos haluaa hyvän koulutuksen.

Pitää siis olla tarkka, että saadaan kuva, joka vastaa todellisuutta.

Rakennetaan ideaali siitä, mitä olisi hyvä syödä…

Duunarin kaksi suurinta menoerää, asuinpaikasta riippumatta, ovat asuminen ja ruoka. Siksi elämiseen riittävän palkan laskemisessa niihin käytetään eniten huomiota.

Flinterman kertoo, että maalle tai alueelle rakennetaan malliruokavalio YK:n terveysjärjestö WHO:n ravintosuositusten pohjalta. Sitten malli sijoitetaan paikallisiin oloihin: katsotaan kuinka ruumiillista eli kaloreja vaativaa työtä ihmiset tekevät, millaista ruokaa alueella yleensä ostetaan, ja mistä.

- Ei olisi mitään mieltä mennä katsomaan hintoja bangalorelaiseen supermarkettiin, koska maalaiset käyvät torilla, hän sanoo.

Ison osan selvittelystä voi tehdä toimistotyönä, mutta lopulta mennään myös torille katsomaan hintoja ja punnitsemaan ruokia. Selvitetään satokausituotteet ja halvimmat vaihtoehdot. Näin saadaan selville ideaaliruokavalio: se, mistä saatavilla olevista ruuista perhe saisi riittävän ja monipuolisen ravinnon.

… ja siitä, millainen asunto olisi kohtuullinen

Sama ihanneajattelu pätee asumiseen.

- Kun käy Reilun kaupan plantaaseilla, olot ovat ihan hyväksyttävällä tasolla, Flinterman sanoo.

Reilulla kaupalla on minimivaatimukset niille asunnoille, joihin työvoima majoitetaan plantaaseilla. Myös Reilun kaupan lisää käytetään yhteisöjen hyväksi ja asumusten parantamiseen.

- Mutta sitten kun menee lähikylään ja katsoo, miten ihmiset asuvat, saattaa järkyttyä.

Miljoonat perheet ahtautuvat yhden huoneen hökkeleihin. Hökkeleissä kokataankin sisällä ja tulipalot ovat tavallisia. Aikuiset ja lapset nukkuvat lattialla vieri vieressä, ilman yksityisyyttä. Se on tavallista, mutta terveydelle vahingollista.

Kohtuullisen asumisen malli rakennetaan suositusten pohjalta: miten Maailman terveysjärjestö WHO katsoo, että tietyn kokoisen perheen pitäisi pystyä asumaan. Voi olla, että plantaasin keskijohto asuukin sellaisissa taloissa, joten päästään arvioimaan, mikä on sellaisten asuntojen vuokrataso tai rakennuskustannukset, ja mitä sellaisessa asuminen tekisi perheen kulurakenteelle.

Tavoitetasot ovat Flintermanin mukaan ensiarvoisen tärkeitä.

- Iso osa muista elämiseen riittävän palkan arvioista menee mönkään juuri tässä, koska niissä katsotaan, mitä ihmiset juuri tällä hetkellä tarvitsevat pysyäkseen hengissä. Käytännössä sellaista palkkaa maksamalla ylläpidetään köyhyyttä.

- Liian vähän huonoa ruokaa, kauheat kämpät, surkea terveydenhuolto, heikkotasoinen koulutus – ja sellaiseen jotkut laittavat elämiseen riittävän palkan rajan!

Köyhimmät työläiset halutaan alempaan keskiluokkaan

Kun asuminen ja syöminen on laskettu, katsotaan, mitä keskimäärin kuluu koulutukseen, terveydenhuoltoon, liikkumiseen, sanitaatioon, turvallisuuteen, ja niin edelleen, muttei aivan niin pilkuntarkasti.

Tärkeintä on katsoa, kuinka suuren osan tuloistaan paikallinen alempi keskiluokka (tarkemmin ottaen köyhimmän 40 prosentin parhaiten toimeentulevat) käyttää ruokaan ja asumiseen. Se on usein noin 70 prosentin luokkaa. Sitten katsotaan, kuinka suuri palkka tulisi olla, jos malliruokavalio ja malliasuminen veisivät sen osuuden tuloista.

Ja vielä pitää muistaa yksi asia.

- Ei saa olettaa, että perhe pärjää yhden ihmisen palkkatuloilla niin kuin minun vanhempani tekivät 1970-luvulla Hollannissa, Flinterman sanoo.

Katsotaan vielä paikallinen tyypillinen perhekoko ja se, kuinka monta palkansaajaa keskimäärin perheessä on. Useimmiten toinen perheen aikuisista on kokopäiväisesti töissä, ja toinen tekee osittaista työaikaa.

Puolison, yleensä vaimon, työaika liikkuu tyypillisesti 50 ja 70 prosentin välillä. Elämiseen riittävä palkka jaetaan siis vielä elättäjien mukaan, ehkä 1,55:llä.

Tieto lisää liksaa?

Flinterman toivoo, että palkkalaskelmat auttavat työntekijöiden olojen parantamisessa niin kentällä kuin koko tuotantoketjussa.

- Ne ovat hyviä työkaluja vaikuttamistyöhön. Niitä voi näyttää Suomessa kaikille, jotka maahantuovat tuotteita esimerkiksi Intiasta tai Vietnamista.

Niitä käytetään myös paikallisella tasolla työehtosopimusneuvotteluissa. Ero nykyisten ja elämään riittävien palkkojen välillä voi kuitenkin olla niin suuri, että asian korjaamista ei voi jättää plantaasitasolle. Flinterman ja kumppanit tekevät malleja siitä, miltä esimerkiksi banaanien hintarakenne koko tuotantoketjussa näyttäisi, jos palkat olisivat kohtuulliset.

Hänestä ei ole realistista ajatella, että Reilu kauppa ja kaikki muut Global Living Wage Coalitionissa mukana olevat sertifiointijärjestelmät takaisivat elämiseen riittävät palkat kaikille työntekijöille.

- Se olisi vähän kuin menisi Amnestylle ja kysyisi, voitteko saada aikaan sen, että ihmisoikeudet taataan ympäri maailman, hän sanoo.

Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä Reilun kaupan banaaniplantaasit maksaisivat työntekijöilleen elämiseen riittävät palkat, ainakin siinä suhteessa, kuinka paljon banaaneja ne saavat myytyä Reilun kaupan markkinoille. Banaanit on valikoitu kohteeksi, sillä volyymit ovat suuret ja työvoimaa paljon.

Esimerkkejä elämiseen riittävästä palkasta kuukaudessa

Malawin eteläosat, maaseutu: 82 dollaria
Ho Chi Minh City, Vietnam: 290 dollaria
Etiopia, pieni kaupunki: 163 dollaria
Pakistan, Sialkotin kaupunki: 192 dollaria
Kenia, maaseutu: 135 dollaria
Brasilia, Minas Geraisin alue: 514 dollaria
Dominikaaninen tasavalta, pohjoisen banaanintuottaja-alueet: 319 dollaria
Etelä-Afrikka, Kapkaupungin läheiset viinintuottaja-alueet: 239 dollaria

 

Kukissa jo erävoitto

Viimeisin voitto Wilbert Flintermanille ja muille ”palkkatyöläisille” tapahtui Itä-Afrikassa leikkokukkasektorilla, jonka myynnit Eurooppaan ovat olleet suuressa kasvussa viime vuosina.

Palkkaerot maiden välillä ovat suuret, ja osa kukkayrittäjistä on muuttanut Keniasta Etiopiaan, jossa yritysilmasto on Flintermanin mukaan suotuisampi. Jostain syystä Etiopian hallitus ei ole määritellyt maatalouden työntekijöille minimipalkkaa, eivätkä ammattiliitot neuvottele palkoista silloin, kun työehtosopimuksista neuvotellaan.

- Se tekee neuvottelut minun nähdäkseni melkeinpä turhiksi. Niissä sopimuksissa viitataan usein muutenkin vain lain määrittämiin minimitasoihin, Flinterman sanoo.

Reilu kauppa ja Global Living Wage Coalition laskivat, kuinka paljon työläisten pitäisi saada peruspalkkaa päästäkseen 1,9 dollarin ostovoimakorjattuihin päiväansioihin eli Maailmanpankin määrittelemälle kansainväliselle köyhyysrajalle.

Joillain työpaikoilla palkkojen täytyi nousta 75 prosenttia kahdessa vuodessa, jotta ne pääsivät edes tähän ”minimitasoon”. Lobbaus kuitenkin onnistui, sillä Reilu kauppa pystyi osoittamaan, että asiakkaat ja jälleenmyyjät olivat mukana eikä lisäkustannus jäisi vain plantaaseille.

- Yritämme olla varovaisia, ettemme aja yrityksiä kokonaan pois elämiseen riittävän palkan tavoittelusta ja Reilun kaupan järjestelmästä.

Köyhyysrajan palkka on vain ensimmäinen askel. Elämiseen riittävään palkkaan päästään lisien kanssa, kun ansiot nousevat toisen noin 75 prosenttia, Flinterman laskeskelee.

Teksti: Esa Salminen

Lue lisää aiheesta.

 

 



Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications