Lontoon olympialaiset 2012: Reilu peli kehitysmaiden viljelijöille
Lontoon olympialaisissa ja paraolympialaisissa tarjotaan miljoonille vierailijoille Reilun kaupan banaania, kahvia, teetä ja sokeria – ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa. Kisat järjestetään tällä kertaa maailman suurimmassa Reilun kaupan kaupungissa, jolle on myönnetty Reilun kaupan kaupungin arvonimi jo vuonna 2008. Reilun kaupan tuotteiden valitsemisella on merkittävä vaikutus kehitysmaiden pienviljelijöiden, tilojen työntekijöiden sekä heidän perheidensä toimeentuloon.
Olympialaisten aikana urheilijat ja kisavieraat syövät arviolta jopa 10 miljoonaa banaania, jotka on hankittu Karibian saarilta ja Etelä-Amerikasta. Vieraat nauttivat 14 miljoonaa kuppia Reilun kaupan kahvia, ja noin 10 miljoonaa annospussia Reilun kaupan sokeria Belizestä käy kaupaksi. Kuuden viikon aikana kisoissa kulutetuista Reilun kaupan tuotteista muodostuu tuotteiden hankintahinnan lisäksi noin 125 000 euroa Reilun kaupan lisää kehitysmaiden viljelijöille. Reilun kaupan lisän avulla viljelijäyhteisöt voivat esimerkiksi kehittää viljelymenetelmiään tehokkaammiksi, mahdollistaa lastensa koulunkäynnin, taata perheille puhdasta juomavettä rakentamalla kaivoja tai parantaa mahdollisuuksia saada hoitoa terveyskeskuksissa.
Olympialaisten järjestäminen on kuitenkin valtava prosessi, jossa mukana on hyvin erilaisia toimijoita – ja sitä kautta haasteita.
Kansainvälinen Play fair -kampanja raportoi epäkohdista; olympialaisten kisatuotteita ja olympialaisten nimissä myytäviä vaatteita valmistetaan epäeettisissä olosuhteissa. Kiinalaisissa, filippiiniläisissä ja srilankalaisissa tehtaissa työntekijöiden oikeuksia ei kunnioiteta, ja työpäivät ovat säännöllisesti pitkiä, yli 12-tuntisia. Tehtaissa tuotetaan vaatteita mm. Adidakselle, Brooksille ja Nikelle. Lisäksi Greenwash Gold -kampanja kritisoi olympiasponsorien epäeettistä toimintaa reilun pelin hengen vastaiseksi. Suomessa asiasta viestivät Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus (Sask) ja Puhtaat vaatteet -kampanja.
Näkyvä päätös Reilun kaupan tuotteiden hankinnasta on kuitenkin tärkeä askel eteenpäin kestävän kehityksen tiellä. On hyvä muistaa Karibian saarilla asuvan banaaninviljelijä Moses Reneen kommentti:
"Viljelijäyhteisöni hyötyy suoraan tästä banaanien lisämyynnistä ja saamastamme Reilun kaupan lisästä. Lisäksi olympialaisten järjestäjät antavat erittäin vahvan ja positiivisen viestin maailmalle hankkiessaan tuotteita kehitysmaiden viljelijöiden näkökulmasta reiluin ehdoin. On mahdollista muuttaa tapaa käydä kauppaa minunlaisteni pienviljelijöiden kanssa."
Ajankohtaista
- Reilu kauppa kasvoi 48 prosentilla
- Tampere juhlii Reilun kaupan kaupunkina 5-vuotissyntymäpäiviään
- Suomessa jo yli sata Reilun kaupan seurakuntaa




