Valikko

Paulig ja Reilu kauppa tekevät kehitysyhteistyötä Etiopiassa

23.10.2017

kuva: Naod Lemma

Paulig ja Reilu kauppa ry aloittivat keväällä 2016 kehitysyhteistyöhankkeen Sidaman maakunnassa Etiopiassa. Alueen kahvinviljelijöitä tukevaan hankkeeseen osallistuu myös Suomen ulkoasiainministeriö Finnpartnershipin kautta.

Etiopia on kahvin kehto ja vielä tänäkin päivänä arvostettu kahvialue, jossa kasvaa aromikkaimmat kahvimarjat. Sidaman alueen kahviosuuskuntiin kuuluu yli 70 000 kahvin pienviljelijää. Tältä alueelta tulee kahvia myös Pauligille. Pauligin ja Reilun kaupan yhteistyön piirissä on tällä hetkellä 12 osuuskuntaa, joissa on yli 25 000 kahvinviljelijää. Paikalliset viljelijät omistavat keskimäärin alle hehtaarin tilan, jossa kasvaa noin 600 kahvipensasta. Tilat ovat pieniä, joten viljelijän ansiot jäävät vähäisiksi sellaisinakin vuosina, kun sadot ovat hyviä.

Jo kehitysyhteistyöhankkeen pilottivaiheessa oli selvää, että Etiopiassa lähdetään tukemaan sekä kahvin pienviljelijöitä että tiloille palkattua kausityövoimaa. Työntekijöiden asemaa parannetaan jakamalla tietoa: satokauden aikana tilalle palkattavalle henkilökunnalle pitää tarjota asialliset työolosuhteet, inhimilliset työajat ja vähintään lain mukaista minimipalkkaa.

– Ensin kartoitimme lähtötason eli nyt tiedämme, mitkä olivat suurimmat haasteet, joiden kanssa Sidaman pienviljelijät kamppailivat ennen kuin aloitimme hankkeemme. Tuottavuuden lisäksi viljelijöillä oli huoli, ettei seuraava sukupolvi ole kiinnostunut jatkamaan kahvinviljelijän raskasta työtä, kertoo Reilu kauppa ry:n ohjelmapäällikkö Teemu Sokka.

– Hankkeessamme on kunnianhimoiset tavoitteet. Haluamme rohkaista alueen nuoria kahvinviljelyn pariin, jotta elinkeino ei kokonaan loppuisi alueelta. Haluamme kouluttaa viljelijöitä ammattilaisiksi niin kahvipensaiden hoidossa kuin kausityövoiman palkkaamisessa. Ja samalla koulutamme koko yhteisöä ymmärtämään, miksi lapsityövoiman hyväksikäyttöä ei sallita ja miten sen esiintymistä voidaan ehkäistä, Sokka jatkaa.

– Teemme työtä kahvin valoisan tulevaisuuden varmistamiseksi. Panostamme kannattavaan ja kestävään kahvin viljelyyn, jotta kahvi on elinkeino ja nautinto tulevillekin sukupolville. Kahviketjussa avainasemassa on kahvinviljelijä, joka kamppailee riittävän toimeentulon ja toiminnan jatkuvuuden sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamien haasteiden kanssa, Pauligin Kahvi-liiketoimintayksikön hankintajohtaja Katariina Aho sanoo ja jatkaa:

– Olemme tehneet lupauksen, että kaikki ostamamme kahvi on vastuulliseksi varmennettua. Tämän toteutamme ostamalla kahvia joko sertifioituna tai kehitysprojekteistamme.

Koulutus kerrallaan kohti parempaa elintasoa

Muutokset viljelykäytännöissä vievät aikaa, sillä tuloksia syntyy satokausi kerrallaan. Paulig on sitoutunut olemaan Etiopian kumppanuushankkeessa aina vuoteen 2021 loppuun asti, jotta alueen viljelijöiden hyvinvointia voidaan kasvattaa sekä parantaa sadon määrää ja laatua.

Tähän mennessä Sidamassa on järjestetty mm. ammatillista koulutusta kahvin laadun analysoinnista, henkilöstöhallinnosta, kestävistä viljelytavoista ja tuottavuuden parantamisesta.



Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications