Valikko

Keski-Aasian vesivarannot

Vesi on yksi elämän perusedellytyksistä ja kehityksen avaintekijöistä. Se on elintärkeä ruoantuotannon, yhteisöjen elinolojen parantamisen ja talouskasvun ylläpitämisen voimavara sekä välttämätön tekijä ekosysteemien normaalille toiminnalle.  

Keski-Aasia on yksi maailman suurimmista ekosysteemeistä ilman rantaviivoja. Keskiaasialaisilla mailla ei ole suoraa yhteyttä meriin ja alueen biosysteemien tasapaino häiriintyy helposti, kun ne eivät saa tarpeeksi vettä. Kuitenkin 62-85 % kaikesta käytössä olevasta vedestä käytetään ainoastaan peltojen kasteluun ja useiden jokien vesi ohjataan pelkästään maanviljelyn käyttöön. Kirgisiassa, Kazakhstanissa ja Uzbekistanissa on kussakin yli miljoona hehtaaria keinotekoisesti kasteltavia peltoalueita. Vesipulaa pahentaa väestöntiheys, joka on kasvanut vaikka Keski-Aasia on kärsinyt sisällissodista ja alueelta on paennut ihmisiä. 

 Keski-Aasiassa vesivarannot ovat jakautuneet maiden välillä epätasaisesti. Alueen kaksi suurinta jokea Syrdarja ja Amudarja ovat paitsi elämäntuojia myös alueen suurimman mahdollisen konfliktin luojia. Yläjuoksun maat pidättävät vettä omiin tarpeisiin, jolloin alajuoksun maat kärsivät kuivuudesta. Vesivarantojen yhteisestä käytöstä ei ole saatu sovittua ja poliittinen ongelma vaikuttaa tavallisten maanviljelijöiden elämään suuresti. Kuivuus pienentää satoja, jolloin toimeentulo on tiukilla.  

Lisäksi jokivesien jatkuva ylihyödyntäminen aiheuttaa ympäristöhaittoja sekä jännitteitä. Ympäristö Keski-Aasiassa kärsi nopeasta teollistumisesta johtuneista ekologisista rasitteista alueen ollessa osa Neuvostoliittoa. Aral meri kuihtui, maaperän eroosio sekä suolaantuminen lisääntyivät ja ekosysteemin rappeutuminen on lisännyt myös tauteja jotka leviävät muun muassa likaisen veden kautta (kolera, lavantauti).  

Ympäristöongelmilla on ollut myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tadsikistan ja Kirgisia sekä Kirgisia ja Uzbekistan ovat riitaantuneet vedenkäytöstä ja jännite on johtanut paikallisiin konflikteihin joista jotkut ovat olleet verisiä. Aihetta käsittelee myös Aalto-yliopiston tutkimusryhmä, juuri valmistuneessa raportissa. 

Araljärven kutistuminen

Araljärvi  on suolajärvi Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella. Se kokenut merkittävän ympäristökatastrofin viimeisten vuosikymmenten aikana. Araljärven pinta-ala oli 67 499 neliökilometriä vuonna 1960, ja se oli maailman neljänneksi suurin järvi. Entisestä Araljärvestä on nykyään jäljellä vain useita erillisiä järviä ja autiomaata. Järvien yhteenlaskettu pinta-ala on enää 17 382 neliökilometriä. Amudarja ja Syrdarja ovat suurimmat järveen laskevat joet, joista Amudarjan virtaama saavuttaa nykyisin Araljärven vain ajoittain. Araljärvi alkoi kutistua, kun Neuvostoliitto uudelleenohjasi järveen laskeneet joet riisi- ja puuvillapeltojen kasteluun 60-luvulla. 

Kutistumisen seuraksena Araljärvi jakautui kahdeksi järveksi eli eteläiseen ja pohjoiseen vuonna 1987. Tämä johti myös järven suolapitoisuuden nousuun ja kalakantojen massiiviseen tuhoon. Vielä  60-luvulla kalastusteollisuus oli alueella merkittävä elinkeino työllistäen kymmeniä tuhansia ihmisiä.   

2000-luvun alussa eteläisen Araljärven itäinen ja läntinen puolisko olivat enää heikosti yhteydessä toisiinsa molemmista päistä ja eteläinen yhteys katkesi vuoteen 2001 mennessä. Araljärven pohjoisosan pelastamiseksi valmistui vuonna 2005 pato, jonka myötä vedenpinta on alkanut nousta ja suolapitoisuus laskea. Pohjoisosan vedenpinta on noussut alhaisimmasta tasostaan lähes 10 metriä ja kalakanta alkanut elpymään. 

Alue on myös pahoin saastunut alueella tapahtuneiden asetestausten, teollisuusprojektien ja ennen Neuvostoliiton hajoamista tapahtuneen lannoitevuodon takia. Työtä on paljon edessä maanperän tasapainon saavuttamiseksi. 

Vesivarannot Kirgisiassa

Kirgisia on vuoristoinen maa, jossa Tien Shan vuorijono kattaa noin 95% koko alueesta. Keskimääräinen korkeus Kirgisiassa on 2,750 metriä merenpinnan tasolla. Korkein kohta on Peak Pobeda  7,439 m ja alin on 350m merenpinnan yläpuolella lounaisosassa. Kirgisia on toiseksi pienin Keski-Aasian maa sekä alueen koon ja väestömäärän mukaan. Noin 60% väestöstä asuu maaseudulla. 

Monista Keski-Aasian naapureistaan poiketen Kirgisiassa on riittävästi vesiresursseja. Kokonaisvesi määrä on 2.458 km ³, josta 50 km ³ ovat jokia,13 km ³ pohjavesivaroja, 1.745 km ³ järviä ja  650 km ³ jäätiköitä.  

Ilmaston lämpeneminen on tuonut ongelmia erityisesti jäätiköiden alueelle. Ennusteen mukaan vuoteen 2025 mennessä, jäätiköt vähenevät 30-40% ja heikentävät siten jokien vesiä 25-35%. Kirgisian joet ovat tärkeitä naapurivaltoille, näistä tuhannet laskevat naapurimaihin  Kazakstanin, Uzbekistanin ja Tajikistanin. Kaikista vesivarannoistaan käytössä on noin 12-17%, joista 90% käytetään maanviljelyksien kasteluun.  

Vesi on keskeinen voimavara Kirgisiassa. Hyvistä vesivarannoista huolimatta vedenjakelu on jakaantunut epätasaisesti ja esimerkiksi maan eteläosissa kärsitään ajoittan kuivuudesta ja maan pinta on muuttunut kovaksi. Vain noin 20% keinokastelualueista on varusteltu salaojituksella ja jokien alkupäässä olevat viljelijöillä on vettä usein yli tarpeiden, kun alajuoksujen viljelijät eivät saa vettä tarpeeksi. Tällä on suora vaikutus sadon menestymiseen. Suurimmat veden kuluttajat ovat rehukasvit ja vilja.  

Mikä ratkaisuksi vesikiistoihin?

Avainasemassa vesivarantojen jakamisessa ja käytössä on kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen. Kastelua on tehostettava, kemikaalien käyttöä maataloudessa vähennettävä sekä vesipalveluita rakennettava kaikkien ulottuville. Tämä edellyttää investointia koulutukseen ja infrastruktuurin parantamiseen.    

Lisäksi vesivarantojen yhteiskäytöstä tulisi sopia valtioiden kesken. Hyvästä yhteistyöstä esimerkkejä löytyy Euroopan valtioilta. Lisäksi olisi kysyntää yritysten osaamiselle kastelumenetelmistä ja vedenkäytön tehostamisesta. Yhteistyöstä on ollut myös  positiivisa kokemuksia joillakin raja-alueilla. Charvak, kirgisialainen rajakylä, ja Khusher, uzbekistanin puolella oleva kylä, rakensivat yhteisen vesipumpun 2003 kansainvälisen rahoituksen avulla.  

Koko alueen yleinen kehitys ennaltaehkäisisi konfilkteja ja toteutuu parhaiten valtioiden, kansalaisjärjestöjen, yritysten ja kansalaisten yhteistyönä.  Kansainväliset kansalaisjärjestöt yrittävät levittää tietoa kestävän kehityksen tärkeydestä: nopeiden voittojen tavoittelu ei vaurastuta aluetta vaan päinvastoin sabotoi alueen kokonaisvaltaista kehittymistä.    

Reilun kaupan kriteereissä kiinnitetään erityistä huomioita ympäristön hyvinvointiin ja maanviljelykseen kestävän kehityksen periaattein.   

Reilun kaupan puuvillaviljelijät edelläkävijöinä

Agricultural Commodity and Service Cooperative BioFarmer (ACSC) perustettiin joulukuussa 2007 ja seuraavana vuonna siitä tuli ensimmäinen Reilun kaupan sertifioitu osuuskunta Keski-Aasiassa. Osuuskunnan juuret menevät vuoteen 2004, jolloin sveitsiläinen kehitysyhteistyöjärjestö Helvetas aloitti projektin Kirgisiassa.   

Puuvillan kasvatuksella eteläisessä Kirgisiassa on pitkät juuret ja puuvilla oli pitkään maan päärahakasvi. Neuvostoliiton romahdettua 1991, puuvillan viljelyyn käytetty maa-alue Kirgisiassa tippui yli 70 prosentilla. Ihmisten asuessa maaseudulla on maanviljelys luontaisin toimeentulonlähde. Luonnonmukainen puuvillan viljely tarjoaa paremmat mahdollisuudet elintason nostoon kuin tavallinen viljely. Tuotantokustannukset luonnonmukaisilla puuvillaviljelmillä ovat olleet 8 % pienemmät kuin tavallisilla tiloilla ja nettotulot 27 % korkeammat tavallisiin viljelijöihin verrattuna. Taloudellisten etujen lisäksi ihmisten terveys on parantunut paremman ravinnon lisäksi myös vähemmän kemikaalien käytön takia sekä maaperä on selvästi parantunut. Lue lisää projektista.  

Varmistaakseen tehokkaan vedenkäytön keskuudestaan Bio Farmer-osuuskunta osallistui Helvetas Sveitsin kasteluveden kehitys-projektiin vuosina 2009-2011. Kolmen vuoden ajan viljelijöitä koulutettiin veden käytön tehostamisesta. Projektin aikana kehitettiin erilaisia menetelmiä sadeveden keräämiseen ja urakastelun tehostamiseen. Näillä toimenpiteillä on veden käyttöä saatu 2-3 kertaa vähemmäksi, mutta viljelyskasvien sato on pysynyt vähintään yhtä suurena.   

Luonnonmukainen viljely pitää maaperän ravinteikkaana ja tuottaa riittävää toimeentuloa viljelijöille. Koulutuksella on varmistuttu tehokkaasta veden käytöstä ja kestävän kehityksen periaatteiden toteutumisesta osuuskunnan pelloilla.   

Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications