Valikko

Reilulla viinillä atk-luokka eteläafrikkalaiseen kouluun

Maatilojen työntekijöiden työehdot ovat Etelä-Afrikassa suuri haaste. Syksyllä 2012 monet maatalouden työntekijät menivät lakkoon vaatiessaan parempaa palkkaa. Puoli vuotta myöhemmin lakot tuottivat tulosta, sillä päiväpalkkaa nostettiin 69 randista (noin 3,95 ??) 105 randiin (noin 6,05 ??). Minimipalkka on silti edelleen kaukana elämiseen riittävästä palkasta.

Reilu kauppa -sertifioiduilla viinitiloilla ei kuitenkaan syntynyt lakkoja, sillä työntekijät kokivat heidän työnantajansa kohtelevan heitä hyvin. Monilla työntekijöillä oli palkan lisäksi myös muita etuja, kuten lapsille tarjottu ilmainen esikoulu ja koulu, ilmainen sairaanhoito ja asunto viinitilalla.

Reilun kaupan lisistä hyötyy koko viininviljely-yhteisö

Sain matkallani Du Toitskloofin viinitilalle Breede River Valleyhin kokea yhden inspiroivimmista esimerkeistä siitä, millaisen muutoksen Reilu kauppa on saanut aikaan. Vaikka alueella vallitsee kuiva ja lämmin ilmasto, Breede-joen ansioista vettä on saatavilla ja täällä tuotetaan suuri osa Etelä-Afrikan viineistä.

Du Toitskloofin viinitila on ollut Reilun kaupan piirissä jo 10 vuoden ajan. Alueen 22 viinitilalla on tapahtunut tänä aikana suuri muutos tilojen työntekijöiden ja heidän perheidensä elämässä.

Joka päivä yli 200 lasta pääsee esikouluihin, joissa heistä huolehtii koulutettu henkilökunta. Uuteen peruskouluun on rakennettu useita luokkahuoneita ja 50 tietokoneen tietokoneluokka on otettu ahkeraan käyttöön. Aamulla myös esikoulun lapset pääsevät alkeiskursseille tietokoneluokkaan ja illalla viinitilan työntekijät saavat atk-opetusta.

Viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi lukion parasta oppilasta on saanut stipendit, jotka kattavat täysin heidän yliopisto-opiskelunsa. Kirjastobussi kirjoineen ja tietokoneineen on hankittu ja liikkuva klinikka vierailee alueen viinitiloilla tarpeen mukaan. Käytössä on jopa erityinen huone, jossa kipeänä olevista lapsista huolehditaan heidän vanhempiensa ollessa töissä.

Elisabet Lim
kirjoittaja työskentelee Fairtrade Sverigessä viinin tuotepäällikkönä ja hän vieraili Etelä-Afrikassa loppuvuodesta 2015

Alkossa on tällä hetkellä myynnissä kaksi Reilun kaupan viiniä Du Toitskloofin tilalta. Dimension Shiraz Malbec 2014 sekä huhtikuussa myyntiin tullut uutuus Zafrica.

Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications