Valikko

Tadzikistan, tuntematon vuoristomaa

Kun vuoden 2000 alkupäivinä, jo silloin liki kaksi vuosikymmentä palvelleena YK:n virkamiehenä, sain lyhyen, noin kuuden kuukauden mittaisen komennuksen Tadzikistanin pääkaupunkiin Dushanbeen, piti minun ensin etsiä käsiini maan kartta. En tiennyt tästä maasta juurikaan muuta kuin sen sijainnin Afganistanin yläpuolella ja että siellä oli YK:n tarkkailuorganisaatio (UNMOT), jonka mandaatin odotettiin tuon tulevan puolen vuoden sisällä tulleen täytetyksi.

Lähempi tutkiskelu selvensi, että maassa oli käyty katkera sisällissota vuosien 1992 - 1997 aikana sen irtauduttua 1991 Neuvostoliitosta. YK:n oli asettanut sinne sotilastarkkailijoita valvomaan, että riidan osapuolet noudattivat tekemäänsä rauhansopimusta ja olisivat valmiita itsenäisenä tasavaltana hallitsemaan aluettaan demokraattisin periaattein. 

Tuosta komennuksesta tuli kuitenkin varsin kohtalokas minulle henkilökohtaisesti. Ensimmäisten päivieni aikana asuntoa etsiessäni, tapasin nykyisen tadzikkivaimoni ja paljon kiinteämpi yhteys maahan alkoi muodostua. Jäätyäni YK:sta varhaiseläkkeelle vuonna 2006, hieman yli 32 palvelusvuoden jälkeen, olen oleskellut vaimoni kotimaassa pääosan vuodesta ja ainoastaan kesäkuukaudet Suomessa.  

Kuluneen 12 vuoden aikana, joista siis kuusi viimeistä hieman tiiviimmin, olen ollut todistamassa tämän maan väestön kamppailua luonnonvoimia vastaan ja ihmisten aherrusta elinehtojensa parantamisen kimpussa. Pääkaupungin varsin mukavissa olosuhteissa voin vain kuvitella millaista on elämä vaikkapa talvisin jossakin yli 3000 metrin korkuisten vuorten katveessa piilottelevassa kyläpahaisessa. Siellä on yleensä ainakin yksi kauppa, lapsille koulu ja sähköä muutama tunti vuorokaudessa. Tiet kyliin ovat huonot, jo senkin vuoksi, että tämän tästä joko rankka sade, sulava lumi tai jopa maanjäristys ja kaikki nämä yhdessä vievät tiet alas laaksoon pitkiltä, satojen metrien matkoilta. Yksi tärkeä luonnonvara on kuitenkin taattu. Siellä on aivan varmasti vettä ympäri vuoden. Se takaa sen, että peruselintarvikkeet voidaan kasvattaa omalla tontilla ja asukkaat voivat pitää karjaa, etupäässä lehmiä ja lampaita. Varmin tapa liikkua kylästä toiseen on perinteisesti ratsain vaikka jokaiseen kylään kyllä tänä päivänä pääsee nelivetoautollakin, jos tie on edes jollakin tavalla turvallisessa kunnossa. 

Viimeisimmät tilastot (CIA World Factbook) kertovat Tadzikistanissa olevan n. 7,7 miljoonaa asukasta. Pääkaupungissa Dushanbessa siitä on n.10 % eli n.700 000 ja pohjoisen isossa kaupungissa Khojandissa n. 170 000. Noin kolmannes maasta, kaakkoisosa, Pamirin vuoristoalue on statukseltaan autonominen. 

Maan päätulonlähteet ovat puuvilla ja alumiini sekä jalometallit kuten kulta, hopea uraani ja tungsten. Yksi merkittävä tulo kansantuotteelle on myös noin miljoonan miespuolisen kansalaisen työskentely Venäjällä ?UR~vierastyöläisenä?UR(TM). 

Pääkaupungissa pitävät majaansa liki kaikki mahdolliset kansainväliset YK:n, EU:n toimistot, ja lisäksi mm. USA:n, Saksan, Japanin avustus- ja yhteistyöjärjestöt sekä lukemattomat ns. NGO-järjestöt (Non-governmental organisations). Venäjä on perinteisesti mukana monessa suuremmassa kehitysohjelmassa. Kiinalaiset ovat varsin aktiivisia maassa erilaisissa tie -ja asuntorakennusprojekteissa sekä kaivostoiminnassa jopa vuokraviljelijöinäkin. Iran on myös näkyvä toimija monissa kehitysprojekteissa. Turkin osuus näkyy taas selvästi kaupallisena toimijana ja tavaran tuotantomaana, kuin myös tärkeimpänä vientimaana. Suurin osa kulutustavarasta näyttäisi kuitenkin tulevan Venäjältä. Suomalaisia kiinnostavana yksityiskohtana Valion tuotteilla on täällä hyvä menekki juustojensa ja voin muodossa. Oululaisen hapankorputkin löytyvät kyllä melkein aina paremmin varustetuista supermarketeista. Päivittäistavara on aivan paikallista tuotetta ja vihannekset sekä hedelmät varsin hyvälaatuisia. Täällä syntyneet ja kasvaneet venäläiset, jotka asuvat nykyisin vaikkapa Moskovassa, kaipaavat jatkuvasti muisteloissaan täkäläisiä hyvälaatuisia tuoreita hedelmiä. Dushanben lentokentällä onkin hyvin tavallista nähdä, että Venäjälle matkustavalla on käsimatkatavarana noin 10 kg:n hedelmäkori.    

Tadzhikistanin maantiede pakottaa sen raskaamman tuonnin ja viennin maakuljetuksina. Tilastollisena esimerkkinä ruokatarvikkeista 60 % on tuontitavaraa, josta 90 % tapahtuu rautateitse. Tosin Turkista tuodaan paljon tavaraa maantiekuljetuksina.

Mitä voidaan odottaa tulevaisuudessa maasta jossa noin puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella? Mitkä ovat sen vahvuudet joille voidaan rakentaa?  Monet kansainväliset organisaatiot ovat ottaneet tuon haasteen vastaan ja verrattain pienillä budjeteilla yrittävät ohjailla maata oikeille jäljille menestyvimpien maiden varallisuuden ja ainakin kohtuullisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi.

Yksi luonnonvara, jota tälla vuoristomaalla on kaikkein eniten koko Keski-Aasiassa, on vesi.   

Sitä on varmasti saatavissa ympärivuotisesti ja lisäksi se virtaa korkeilta vuorilta mikä mahdollistaisi reilusti yli oman tarpeen saatavan luontoystävällisen sähköenergian. Oma arvioni on, että asteittainen pienvoimaloiden rakentaminen lienee kaikkein järkevin lähestymistapa energiatuotannon lisäämiseksi. Ison Vakhs-jokeen rakennettavan, jo NL:n aikana aloitetun Rogunin voimalaprojektin edistyminen on ollut hidasta ja aiheuttanut merkittävän riidanaiheen läntisen naapurimaan Uzbekistanin kanssa. Yksinkertaistettuna naapurin väite on, että voimala vähentää heidän maahansa lopulta virtaavan, sielläkin maanviljelykselle elintärkeää veden määrää. Niin varmaan tekeekin patoaltaan taittovaiheessa, mutta pitkällä aikajänteellä ei isokaan voimalaitos vettä hävitä vaan käyttää sen liikenergiaa sähkön tuottamiseen.  

Maailmanpankki on luvannut selvittää asian todelliset plussat ja miinukset ja heidän arvionsa asiasta on määrä tulla julki aivan näinä hetkinä. On sanomattakin selvää, että tämän uusiutuvan energian ylenpalttisuus on avaintekijä maan tulevaisuudelle.  

Toinen potentiaalinen tulonlähde on matkailu. Yksi merkittävä toimija on vuonna 2008 perustettu The Zaravshan Tourism Development Association (www.ztda-tourism.tj), joka yhdessä paikallisen ASDP NAU:n sekä saksalaisen Welt Hunger Hilfe-organisaatioiden kanssa on pannut alulle ns. Community Based Tourism Projectin. Tämänhetkinen retkitarjontansa on esitettynä varsin hyvin nettisivuilla. Heidän taloudellisena tukenaan on Euroopan Komissio (EC).  Vaikka tämä onkin hyvä yritys, joka varmasti toimii tulevaisuudessa ainakin pienimuotoisena ?UR~reppuselkäturismina?UR(TM), sen kasvumahdollisuudet todelliseksi taloudelliseksi tekijäksi rajoittuvat kohteiden olemattomaan infrastruktuuriin, mikä vaatisi huomattavia investointeja.   

Kolmas olisi pienteollisuus, jonka kaikki perusedellytykset ovat saatavilla. Edullista työvoimaa ja perinteisesti kasityötaitoista väestöä on tarjolla yllin kyllin. Muutamat kansainväliset organisaatiot ovatkin keskittyneet tälle alueelle Microfinance-ohjelmillaan ja käsityötuotteiden edelleenmyynnin kanavoinnissa.   

Neljäs edellytys, eikä suinkaan niistä kaikkein vähäpätöisin, olisi investointien houkuttelevuus. Jokainen yksityinen, erityisesti ulkomainen, sijoittaja haluaa tietenkin panoksensa tuottavan ja kotiuttaa mahdollisen ?UR~voiton?UR(TM). Siitä en ole nähnyt mitään  oppien mukaisesti. Uskoisin, että paikallisella lainsäädännöllä on vielä paljon parantamisen varaa silla alueella. Ulkomaalainen ei voi esimerkiksi hankkia kiinteistöä omiin nimiinsä.

Viides tukipylväs on yrittäjyyden koulutus sekä taitoa vaativien ammattien koulutuksessa kuin myös kaupallisten alojen opiskelussa. Nuo taidot ovat vain niiden hallussa, jotka vielä Neuvostoliiton aikana saattoivat opiskella ilmaiseksi suurissa oppilaitoksissa ja vain niille joilla on varaa lähettää perheen nuoret opiskelemaan ulkomaille. Monet heistä eivät sitten palaakaan kotimaahansa. Uutena ilmiönä on merkillepantavaa, että Dushanbessa on juuri nyt erityinen ?UR~buumi?UR(TM) opiskella vieraita kieliä. Erityisesti silmäänpistävää on, että monet yksityiset varsinkin englanninkielen kurssit mainostavat katujen varsilla banderolleilla ja viikoittain ilmestyvässä Reklama-mainoslehtisessa.

Koska itse olen huomannut tulleeni, pitkän ja vain ongelmallisissa olosuhteissa olleiden työkokemusteni (kaikkiaan noin 40v) vuoksi, tavallaan immuuniksi ympäristön antamille signaaleille, olenkin ottanut tavakseni kysyä vähemmän ulkopuolisia vaikutteita saaneilta heidän kommenttejaan. Yksi yleisimpiä, kuten varmaan monissa muissa niissä maissa joissa talous on siirtymävaiheessa (economies in transit), ovat hankala byrokratia ja asioiden salailu. Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni lähtökohtaisesti saman ongelman kaksi eri puolta jota voisi yksinkertaisesti nimittää läpinäkyvyyden puutteeksi. Lienee samaa sukua kuin meilläkin toisteltu sanonta Venäjästä, jossa ?URoemikään ei toimi mutta kaikki järjestyy?UR?.    

Eräs näiden Keski-Aasian suhteellisen nuorten itsenäisten maiden erityispiirre on niiden voimakas yritys oman identiteetin luomiseksi. Tadzhikistanin oma valuutta somoni tuli käyttöön vuonna 2000.  Tällä hetkellä suurimman liikkeellä olevan 100 somonin setelissä on kuvattuna Ismoil Somoni (849-907) joka hallitsi Samanidien Imperiumia vuosina 892-907 (The Samanid Empire 819-999).  Toinen merkittävä kansallinen hahmo on runoilija Rudaki (858-941 Penjikent), jolla oli merkittävä asema Samanidien hovissa Nasr II:n hallituskaudella (914-943). Näiden kahden yhteisenä piirteenä sanotaan olevan heidän suosimansa ismailiittinen uskonnollinen suuntaus (Aga Khan). Keski-Aasiassa ismailiittien pää-asujamisto on Tadzhikistanissa Pamirin alueella (n. 1/3 koko maan pinta-alasta) sekä Pakistanin pohjoinen osa, jossa Karimabadin kaupunki on heidän ?UR~alkukotinsa?UR(TM). Aga Khan Foundation onkin täällä selvästi näkyvä toimija monikerroksisen kehitysorganisaation AKDN:n (Aga Khan Development Network) kautta. 

Samalla kun kansakunnan uutta identiteettiä luodaan, on aivan ilmeistä kuten muuallakin entisissä neuvostotasavalloissa, että tuo suhteellisen äskeinen lähihistoria pyritään jokseenkin aktiivisesti unohtamaan. Suuret Leninin patsaat ovat hiljakseen poistettu ainakin suurimpien kaupunkien hallitsevilta toreilta. Samoin hyvin harvoin tapaa enää missään julkisessa rakennuksessa NL:n aikaista sirppiä ja vasaraa.         

Millaista on sitten tavallinen arki tällaisessa maassa? Totuuden nimissä ja ehkä hiukan pikku asioille turtuneena ja niistä vähemmän ?URoenipottelevana?UR?, oma arvioni on, että se ei poikkea enää nykyisin ainakaan kaupungeissa merkittävän paljon siitä mihin me kehittyneissä maissa olemme tottuneet. Maaseudulla, entisissä kolhooseissa ja sovhooseissa elämä on takuulla paljon koettelevampaa ja todella köyhääkin.

Mauno Vanttaja

Kirjoittaja on YK:n entinen virkamies ja asunut Tadžikistanissa yli 12 vuotta.

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen yksi vuoden 2012 kampanjoista on Keski-Aasia teemalla 'Lähempänä kuin luulitkaan'. Suurlähettilään blogi avaa kirjoitussarjan, jonka avulla tutustumme tarkemmin Keski-Aasian alueeseen erilaisten ihmisten, tarinoiden ja tapahtumien kautta. Reilun kaupan sertifioimia tuotteita alueelta tulee toistaiseksi vain Kirgisiasta ja Uzbekistanista.  Alueella on enemmänkin tarvetta Reilulle kaupalle pienviljelijöiden ja plantaasien työntekijöiden työ- ja elinolojen parantamiseksi sekä ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Potentiaalisia Reilun kaupan tuotteita alueelta olisivat mm. puuvilla sekä erilaiset hedelmät ja pähkinät.

Julkaisujärjestelmä : Mediasignal Communications